Neuvostoaikaan lapset viettivät kesälomaa leireillä. Nykyäänkin on leirejä tarjolla ja ne ovat hyvin suosittuja. Murheellista vain että ne nykyään muutettiin maksullisiksi. Kaikilla ei näinä aikoina ole taloudellista mahdollisuutta kustantaa tätä kesäistä riemua.
Kotini lähellä oli leiripaikka. Se oli ennen ollut Suomalaisen Luterilaisen kirkon lepokoti. Tai niin meille ainakin kerrottiin. Rakennus oli kaunis kuin satulinna pienen pojan silmissä.
Veljeni on minua pari vuotta vanhempi ja hän oli aina mukana. Nyt kun kirjoitan suomalaisille, pitänee selvittää, että kyseessä on serkkuni, mutta me puhumme serkuista aina veljinä. Venäjän sana ” Brat ” ???? meillä tarkoittaa myös serkkua. No, leirillä oli kaikenikäisiä lapsia veljen ja minun lisäksi, tyttöjä ja poikia. Aurinkoisina kesän päivinä uimme , vaeltelimme metsässä ja tietysti pelasimme monia pelejä. Ruoka oli makoisaa ja kaiken telmimisen päälle se maistui entistä paremmalta. Kyllä meillä kotona oli aina hyvää ja ravitsevaa ruokaa, mutta toisten lasten seurassa se maistui erikoisen hyvältä. Kumma kyllä, en muista mitä ruokalajeja meillä oli. Muistan vain että makoisaa oli.
Eräs leireistä jäi mieleeni ikuisiksi ajoiksi. Illalla oli tanssit. Tytöistä ja tanssista en kymmenvuotiaana paljon ymmärtänyt, mutta musiikki jäi lähtemättömästi mieleen.
Istuin tanssisalin penkillä ja katselin kuinka veli oli tanssin pyörteissä ja nautin Abban kappaleesta Money Money !!! Kommunistit sallivat Abban musiikin ja kaikki rakastivat tuota kappaletta. Sanoista emme silloin mitään ymmärtäneet , mutta kertosäe tarttui ja me kommunismin kasvatit kuorossa hoilasimme ”money money ”

Veli ja muutama toveri lähtivät kalaan. Laatokalla on hyviä kalapaikkoja ja loistavat maisemat. Vaikka kalaa ei tulisikaan , sielu ainakin lepää. No, toverukset ostivat ruokaa ja vodkaa retkeä varten. Säilykelihaa, perunoita , leipää ja vodkaa . Mukaan pakattiin kalastusvälineet , onkimadot purkkiin jossa oli eräänlaista muhennosta , jotta madot pysyvät ”tuoreina” ja retkitarvikkeita.
Oli jo myöhä ilta kun seurue saapui perille. Purettiin tavarat ja pantiin perunat tulelle. Ja tietysti juhlan kunniaksi avattiin vodkapullot. Mukavasti kohotettiin maljoja kalaonnelle, Laatokalle, luonnolle ja tietysti naisille. Pidettiin puheita ja rupateltiin. Perunat kiehuivat ja taivas tummeni yöksi. Syötiin säilykelihaa ja perunoita ja palan painikkeeksi lisää vodkaa. Kaikki oli mallillaan ja elämä lokoisaa.
Aamulla tehtiin sitten lähtöä ongelle. Koeteltiin vapoja ja aavisteltiin kuinka kala tulisi syömään. Kaikki antoivat asiantuntevia lausuntoja , miten parhaat saaliit saa ja innokkaimmat jo kertoivat miten kalat sitten paistettaisiin.
Ei muuta kuin matkaan. Vielä madot mukaan ja saalis odottaa. Toverit hämmästellen hakivat matopurkkia. Retkipaikalla oli vain täysinäisiä säilykelihapurkkeja. Matopurkki lojui tyhjänä perunakattilan vieress

Meidän lähinaapurissa asui silloinen miliisi Ivanov . Hän oli huikean kokoinen ja nenän alla paksut tummat viikset. Leppoisa mies , mutta tarkka. Eikä meidän kylillä, Ivanovin ansioista varmaan, koskaan mitään rötöksiä tapahtunutkaan. Rauhallista oli elo.
Ivanov oli leskimies ja hoiti huushollin aivan itse. Ja hyvin hoitikin. Kävimme joskus vierailulla ja saimme nauttia maukasta seljankaa. Äitikään ei tehnyt niin maukasta keittoa, kuin Ivanov.
Kesäisin, työn jälkeen naapurista kuului joka ilta tasainen kopse. Ivanov pilkkoi puita talven varalle. Puut hän pinosi viivasuoriksi pinoiksi ja peitti huolella. Ne olivat paikkakunnan hienoimmat puupinot.
Syksyn tullessa Puukasa sitten hupeni. Mutta ivanovin mielestä turhan nopsaan. Tuo mustaviiksinen kookas miliisi kävi nuupurustossa rupattelemassa ja otti aiheen esille.
Hiukan kierrellen hän tiedusteli, josko jollakin oli ollut tarve klapeihin. Ihan vaan kyseli, josko jollakin oli päässyt loppumaan ja tarpeeseen oli häneltä ”lainannut”. Kaikki vakuuttelivat että puita on riittämiin vaikka pakkanen olikin ollut tavallista purevampi ja puita sai heittää pesään tiheään. Rauhallinen mies oli Ivanov mutta kuten sanoin tarkka. Istuskeli meidänkin tuvassa samalla asialla ja tokaisi i vain että kyllä se puuvaras vielä
Ilmi saadaan. Hiukan itsekseen naureskelikin asiaa.
Kului aikaa ja Ivanovin puut vähenivät vinhaa vauhtia. Mutta sitten yhtenä iltana kuului ulkoa hirveä pamahdus. Riensimme joukolla katsomaan , mitä oli tapahtunut. Ja niin riensi Ivanovkin. Nojaili naapurin aitaan tyytyväisenä ja kertoi että puuvaras oli nyt sitten saatu kiinni! Olin aivan kauhuissani. Oliko Ivanov, tuo rauhallinen miliisi ampunut puuvarkaan! Katselin ympärilleni, josko hangella makaa ruumis verissään. Mutta valkoista oli kaikkialla. Muutama koiran tassun jälki vain rikkoi valkean pinnan.
Ivanov teki lähtöä taloon josta tuo pamaus oli kuulunut. Kertoi pidättävänsä varkaan tässä ja nyt. Oli kuulemma laittanut klapien sisään nalleja ja ripauksen ruutiakin.

Kaikkihan sen tietävät , että neuvostoaikaan oli tarjolla vain Neuvostoliiton omia tuotteita meille kansalaisille. Ihmisen mieli kuitenkin halajaa myös sitä, mitä ei ole tarjolla. Etenkin musiikki oli tuolloin kaivattu viesti rajan takaa. Meillä oli magnetofonit ja joku aina onnistui nauhoittamaan jotakin länsimaista. Pietarissa Gostynoi dvorin tavaratalon kupeessa kävi länsimaisen tavaran kauppa vilkkaana. Kyllä me tiesimme, että tuosta liiketoiminnasta seuraa tyrmää, jos siitä kiinni jää. Mutta sekään ei estänyt etenkään vinyylilevyjen myyntiä. Musiikki on ollut kaikkina aikoina sanansaattaja ja niin se oli tuolloinkin. Maan alla oli useita yhtyeitä, jotka soittivat ”kiellettyä musiikkia”. Moni niistä on voimissaan tänä päivänä ja jopa kuuluisia.
Kun Neuvostoliitto sitten kaatui, saimme televisioon uusia filmejä, joita enne ei ollut näytetty. Katsoin yhtenä iltana elokuvan ” Krasavitsja” Ja rakastuin elokuvan musiikkiin. Koska meille ulkomaiset artistit olivat monet tuntemattomia, en minäkään artistin nimeä tiennyt! Kuuntelin tuota kaunista ääntä ja päätin ottaa selville , kuka tuo loistava artisti on. Kyselin tutuilta . Meni useita viikkoja ennen kuin sain selville , että kyseessä on Roy Orbison. Olin jo tästä kovin iloinen. Mutta varsinainen onni minua kohtasi työmatkalla. Jouduin odottamaan junaa Pietarin Suomen asemalla ja tuolla oli myynnissä Roy Orbisonin kasetti. Muistan miten sydän hakkasi, kun sen näin. Kädet vapisten suoritin ostoksen. Laitoin kasetin povitaskuun juuri sydämen kohdalle . En muista milloin olisin ollut niin onnellinen

Venäläiset Matushka nuket ovat tunnettuja kaikkialla maailmassa. Nimi Matryoshka saattaa tulla rakkaasta tytön nimestä Masha. Toinen tulkinta on matrona. Sana tulee latinan sanasta mater , äti . On olemassa myös tulkinta että nimi liittyy Hindujen äitijumalaan Matriin.
Nukke kaikkien lähteiden mukaan syntyi Lelukaupan työpajassa Leontief katu 7 ssä, joka silloin kuului Anatoli Ivanovits Mamontoville. Anatoli Ivanovits sekä hänen veljensä olivat erittäin kiinnostuneet kansan taiteista. Heidän pajassaan jatkuvasti kehiteltiin lapsille kehittäviä leluja. Tämä viittaa siihen että nukke oli alkuperältään tarkoitettu leluksi.
Taiteilja Malyutina näki nuken ja innostui maalaan nukkeja. Kaikkein ensimmäinen nukke piteli kädessään mustaa kukkoa. Yllään hänellä oli huivi ja mekko. Muodoltaan hän oli nykyistä hoikempi, pullon muotoinen ja korkeus 19 cm. Sisäkkäin oli kahdeksan hahmoa. Iso tyttö, seuraavana poika ja näin ne vuorottelivat. Viimeinen oli pieni vauva.
Varsinainen tyttö-matryoshkan sarja otti osaa 1900 luvulla Pariisin maailmannäyttelyyn. Ensimmäinen nukeista oli hymyilevä, sitä seurasivat ylpeät , omahyväiset kaunottaret. Täm nukke sai näyttelyssä kultamitalin.
Nukkeja maalasi ainakin kaksi kuuluisaa taiteilijaa Sergei Malyutin sekä Basil Zvezdochkin. Venäjällä oli pitkä perinne munien ja koristeellisien rasioiden maalauksessa. Nukkien maalaaminen oli jatkoa tälle taiteelle.
Nykyisin nukkeja on yleensä pariton määrä sisäkkäin. Tuo sisäkkäin asettelu kuvaa jatkuvuutta , terveyttä, hyvinvointia. Nykyiset presidentit ovat myös esitelty nukkeina. Tässäkin on kysymys jatkumosta.
Matryoskiin liittyy myös tarinoita.

Puiset nuket metsässä.

Olipa kerran kolme nukkea vanhin –Sasha, keskimmäinen – Dasha ja kolmas pieni -Masha
He lähtivät kävelylle metsään ja tapasivat ystävänsä korin kanssa.
Matryoska kysyi :

- tiedätkös että olemme menossa metsään+
- Kyllä , vastasi ystävä
- Ja miksi ?
- Haluamme kerätä sieniä . Mutta minne sinä olet menossa?
- Vadelmia keräämään
- No, mennäänkö yhdessä?
- No, sehän sopii ja he lähtivät yhdessä
He keräsivät vadelmia ja näkivät karhun pennun. Pentu popsi makeita marjoja.
- Viedään se kotiin ja leikitään sen kanssa,- sanoi Masha.
- Ei, se on vielä pentu ja tarvitsee äitiä- sanoi Sasha ja tytöt l’htivät kotiin

Ostretsov Xenia


Matryoskan seikkailu

Kolme nukkea Vanhin-Sasha , keskimmäinen –Dasha ja kolmas pieni – Masha asuivat yhdessä. Nuket lähtivät metsään poimimaan kukkia ja marjoa. Ja Masha meni niin syvälle metsään ettei löytänyt enää tietä takaisin. Sasha ja Dasha alkoivat huudella Masha – siskoa. He etsivät siskoa ja törmäsivät kettuun. He kysyivät, oliko kettu nähnyt Pikku- Mashaa. Kettu kertoi ettei ollut nähnyt , mutta se voisi tiedustella metsän eläimiltä.
Ja Masha oli peloissaan kun ymmärsi että oli eksynyt ja alkoi itkeä ääneen ja huutaa apua. Harmaa susi kuuli Mashan itkun. Sen kävi sääliksi Pikku –Mashaa ja s epäätti auttaa nukkea löytämään sisaret. Susi laskeutui maahan ja Masha kiipesi selkään. Ne lähtivät yhdessä hakemaan siskoksia. Ja kettu tapasi ne metsässä ja kertoi missä siskot odottavat Pikku –Mashaa. Ne juoksivat kautta niittyjen ja löysivät siskot. Susi ja kettu auttoivat siskokset yhteen. Ja tämän jälleennäkemisen jälkeen nuket eivät olleet erillisä

Kun isäni valmistui lääketieteen instituuti9sta, hänet lähetettiin syrjäiseen kylään lähelle Minskiä. Tämä oli käytäntö neuvostoliitossa. Nuoret ammatilaiset lähetettiin kaukaisiin paikkoihin jossa he saattoivat ”täydentää” oppimaansa paikallisissa oloissa . heillä oli uusin tieto ja erityistiet’mys ja tätä tietoa sitten veivät maan kaikkiin kolkkiin. Myös he oppivat ottamaan henkilökohtaisesti vastuuta ja työskentelemään itsenäisesti. Kahden vuoden kuluttua he voivat palata kotiseudulleen ja harjoittaa lääkärin tointa.

Kylä oli nimeltään Churovichi ( Olen muuten syntynyt siellä ) kylä oli kuollut. Kaikilla ei ollut edes sähköä , vessasta puhumattakaan.

Isäni vasta saapui paikalle ja tapasi sairaanhoitajan, jonka kanssa tulisi työskentelemään. Hoitaja oli hyvin iloine isän tulosta. Hän oli jo kyllästynyt odottamaan uutta lääkäriä.
He vasta tervehtivät kun pihalle ryntäsi joukko ihmisiä. Pihan täytti hetkessä melu ja itku ja voivotus.

Oi , mitä on tapahtunut ?
He kertoivat , että Petrovic ( mekaanikko ) ajoi perävaunulla lehmän paskaa pellolle. Kuorma oli liian suuri ja traktori kaatui ja Petrovich jäi alle. Ja ihmiset luulivat että hän on kuollut.

Isä pyytää näyttämään potilasta. Ihmiset katsovat toinen toisiaan hämmennyksen vallassa. Isä näkee vain kasan lantaa josta pilkistää pää ja siitäkin puuttuu liki puolet. No tietenkin se oli aikamoinen shokki.

No, maalaiset auttavat ja lanta pestään pois. Näyttää siltä että potilas kuitenkin hengittää. Mutta päässä on selkeä suuri kallonmurtuma.

Isä ei ole koskaan tehnyt leikkauksia elävän ihmisen kalloon. Vain ruumiinavauksissa. Hän ottaa heti yhteyttä Minskin sairaalaan ja kertoo että täällä on potilas jolla on todella vakava vamma kallossa. Hän pyytää kiireesti lähettämään neurokirurgin avuksi.

Minskistä vastaavat ” Ystävä hyvä rauhoitu ja kerro , kuka sinä olet .”
Isä vastasi ”Minä olen kirurgi Pietarusta ja tulin tänne harjoittelijaksi ”
Minskistä vastaavat ” Niin varmaan olet kirurgi ( paljon rumia sanoja ja kiroilua ja sananvääntöä ) ja paskat .”
Ja puhelin suljettiin

No, mitä nyt eteen. Pitänee toimia itse.

Isä teki nukutuksen. Koko kallo oli murskana. Kappaleita oli painunut kallon sisään. Hän onki kallon kappaleita kuin kaloja. Myös aivot olivat pahasti vioittuneet ja toinen silmä ei pysynyt paikoillaan. Sitten mies alkaa yhtäkkiä yskiä ja ja koko kallo tärisee. Aivoista nousee pintaa suuri hematooma Isä tekee parhaansa, mutta on vaikea uskoa että tästä voisi enää selvitä.

Isä ompelee kallon umpeen ja sitoo haavan. Seuraavana päivänä haava on turvonnut ja vuotava. Muutamaa päivää myöhemmin mies on edelleen elossa ja tila alkaa vakiintua , muttahän on edelleen koomassa. Sitten isä soitti Minskiin toisee sairaalaan ja kertoi mitä toimenpiteitä miehelle on tehty ja että tila on nyt vakaa ja potilas voidaan kuljettaa Minskiin. Helikopteri tuli ja mies vietiin sen mukana.
Muutamaa kuukautta myöhemmin tämä mies tuli käymään isän luona ja halusi kertoa kiitollisuutensa.
Hän kertoi että antoivat hänelle Minskistä bumashkat eläkkeeseen kallovamman takia. Yleensä viljelijä ei eläkepäiviä näe. Hän oli hyvin tyytyväinen.

Tämän miehen äitini muistaa hyvin. Hän toi joka aamu korillisen mateita aina siihen asti kun he muuttivat Leningradiin.
Isä sanoi että tämän ensimmäisen päivän kylän kirurgina hän muistaa liiankin hyvin. Siitä on jo yli neljäkymmentä vuotta , mutta tätä tapausta hän ei unohda